lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen päivä

Vihdoin ja viimein saavuimme Frankfurtin lentokentälle puoli neljän aikaan iltapäivällä. Lento kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Pari edellistä päivää olivat aika jännityksen sekaisia tunteita mm, koska Suvi sai flunssan ja kuumekin nousi. Onneksi kuume ehti laskea! Frankfurtin kentällä oli onneksi selkeät opasteet ja saimme nopeasti matkalaukut hihnalta. Vastassa meitä oli eräs saksalainen pariskunta, joka vei meidät kämppäämme ja kertoi kaiken tarpeellisen, josta varmaan ainakin puolet menivät meiltä molemmilta ohi. Liikaa informaatiota yhdellä kertaa! Suvin työt päiväkodissa alkavat maanantaina 9-10 aikaan ja Helin "iloksi" eli kauhuksi heti ensimmäinen viikko vanhainkodissa on iltavuoroa 13-20.  Ajomatka oli erikoinen, koska moottoritiellä saksalaiset eivät todellakaan hidastele. Tosin monta autoa meni meidänkin ohitse. Ensivaikutelma Limburgista oli miellyttävä, vaikka emme paljoakaan ehtineet kaupungista nähdä. Sen totesimme ettei ainakaan nälkää täällä tarvitse nähdä, sillä meidän kämpän vieressä on kaksi pizzeriaa ja kadun toisella puolella italialainen jäätelöbaari! Kämppä on viihtyisä ja juuri tarpeeksi sopivan kokoinen meille kahdelle. Tässä oli siis tällainen pieni ensimmäisen päivän fiilistelyt, kirjoittelemme lisää taas myöhemmin ja laitamme kuviakin kunhan sinne saakka ehdimme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti